30.5.2012

Hyvästi Moisionlampi

Olen nyt muuttanut pois lammen läheisyydestä joten sen luonnon seuraaminen jää minulta. Tuota paikkaa ja vilkkaita piisameita tulee ikävä.

4.5.2012

Pesintäpuuhia

Viime vuonna en huomannut muita pesiviä lajeja kuin telkän ja piisamit, mutta nyt ainakin vaikuttaa siltä, että muitakin on.





Joutsenet pyörivät yhden risukasan ympärillä ja toinen istuskeli sen päällä pitkiä aikoja. Siihen ne eivät ilmeisesti kuitenkaan pesää rakentaneet, mutta ovat edelleen lammella ja olen nähnyt niiden parittelevan.




Toinen, mikä näyttäisi pesivän, on sorsa. Yhden risukasan päällä on usein joko naaras. tai urossorsa. Lammella näyttäisi olevan kaksi paria.




Telkkäpariskuntakin lammella on ja piisamit ovat kovasti touhukkaita taas. Ilmeisesti myös vesimyyrät ovat lisääntyneet hyvin, sillä niitä näkee nyt runsaasti.

23.4.2012

Ihanat linnut pihalla

Viime perjantaina töistä tullessani vettä tihkutteli ja ilma oli harmaa. Mutta jostakin syystä linnut olivat lähteneet liikkeelle oikein joukolla. Ei muuta kuin kamera käteen ja pihaa kuvaamaan. Tali- ja sinitiaiset sekä mustarastaat jäivät tällä kertaa kuvaamatta, mutta kaikki alla olevat lintukuvat on otettu omalla pienellä pihalla tunnin sisällä.

Hömötiainen juo vettä pihaterassin laudalta.

Järripeippo koiras on upea lintu!

Pajusirkku on kaunis väritykseltään.

Peippokin on värikäs ja kaunis.

Punakylkirastas katselee pensaan juurelta.

Punarinta käy silloin tällöin pihassa, ja aina yksin.

Punatulkkujakin on vielä liikkeellä. Tällä oli rouvakin mukana.

Rautiainen on melko vaatimaton väreiltään.

Vihervarpusia on koko ajan enemmän pihassa, ja ne ovat melko ärhäköitä ja pelottomia.
Laulurastas eli räkätti.

15.4.2012

Vesilinnut liikkeellä

 Joutsenet viihtyvät nyt lammen runsaassa vedessä ja telkkäkin on tullut taas. Joutsenet tosin tuntuvat välillä hätistävän telkkää pois.

(Sorsaparikin taitaa olla pesänrakenuspuuhissa lammen eteläpäässä.)


Telkkä ui kiivaasti lampea edes takaisin ja saa välillä joutsenet peräänsä.



Peippo poseeraa pensaan oksalla.

Haukka säikytteli pikkulintuja

Ruskosuohaukka lenteli jonkin aikaa lammen yllä tänä aamuna. Se aiheutti pikkulintujen parissa pientä paniikkia...

(Nopeati puiden lomassa lentelevä haukka on vaikea kuvattava.)

12.4.2012

Kaunis vihervarpunen

Vihervarpusia on liikkunut nyt kevätpuolella usein lammen lähistöllä. Ne ovat värikkäitä ja kauniita lintuja lähempää katsottuna.



Myös joutsenet ovat taas tulleet. Ovat jo jonkin aikaa kierrelleet lammen luona, mutta nyt pari joutsenta on alkanut viettää öitään lammessa. Liekö sama pariskunta, joka viime keväänä ja syksynä vietti lammella kuukauden päivät?

10.4.2012

Oravalle kaveri

 Lammen rannalla on yksi valtavan kokoinen kuusi, jossa orava usein istuu syömässä kuusenkerkkiä. Kuusen juurella on koko talven ollut onkalo, jonne orava välillä livahtaa. Mahtaako siellä olla sen ruokavarasto?

Pääsiäisenä tälle oravalle ilmestyi kaveri ja yhdessä ne juoksivan puissa ja pihoissa. Tällä uudella kaverilla on naamassaan joku jälki, josta sen tunnistaa.
Kaveriksi tullut orava kävi naapurin lintulaudalla vilkuttelemassa.